Mun pikkusiskoni Jatta juhli eilen synttäreitään. Olisin tarjonnut synttäriskumpat, mutta eiköhän me ne ehditä myöhemminkin juomaan. Kovasti se yrittää kiriä mua kiinni, vaan eipä taida saada. Mä oon aina vuoden edellä. Noh, mun mieli pysyy kuitenkin aina parikymppisenä, niin kuin mun mummillakin. Vaikka täytyy myöntää, että pientä ikäkriisin poikasta oli ilmassa viime elokuun kynnyksellä, kun 25 vuotta tuli mittariin.
 |
Minä ja Jatta jokunen vuosi takaperin
|
 |
| Vastavalmistunut lastentarhanope ja sen isovanhemmat |
Mun mummi tosiaan sanoo aina, ettei koe olevansa sen ikäinen, kuin mitä numerot kertovat. Eikä se kyllä olekaan! Tää supermummi käy mun kanssa shoppailemassa Vantaan Jumbossa ja hyvin pysyy perässä, vaikka keppiä joutuukin apuna käyttämään. Se tietää, mikä on milloinkin muodissa ja käy mun ikäisellä kampaajalla tukkaansa laittamassa. Se lakkailee sen kynsiä uusilla lakoilla ja sipaisee punaa huuliin juhliin mennessä. Lisäksi se osaa kokata hyvää ruokaa ja antaa viisaita neuvoja elämää varten. Mummi on myös yksi mun parhammista ystävistä. Sillä on aina aikaa kuunnella mua ja sen kanssa on helppoa puhua ihan mistä vaan. Ja vaikka olis mitä iloja tai suruja harteilla, niin se ymmärtää aina. Se on niin kultainen ja sillä on hirveen suuri sydän. En tiedä, miten niin pieneen ihmiseen mahtuukin niin suuri sydän. Yhteydenpito on tällä hetkellä vähäisempää tän etäisyyden takia, mutta onneks mummi ja pappa ovat jo siirtyneet nykyaikaan ja me voidaan olla yhteyksissä internetin välityksellä :) Ja jottei kehuminen nyt jää vaan mummiin, niin pappakin on mulle hirveen rakas ja ihan mahtava tyyppi! Välillä se kyllä kiukuttelee hölmöistä asioista (tää on sukuvika), mutta muuten on ollut vankkana tukena koko mun elämäni ajan.
Vitsit miten onnellinen mä oonkaan siitä, kun on niin paljon ihania ihmisiä elämässä. Oon varmaan todennut tän jo täällä blogissa aikaisemminkin :)
Nojoo, koska te ihanat ootte siellä Suomessa ja meikä täällä rapakon toisella puolella, niin mun on hommattava kavereita täältäkin. Aika tylsää olis yksin hengailla kokoajan! Suomiseuraan turvauduin alkuunsa tottakai ja aion turvautua vielä jatkossakin, mutta pikkuhiljaa oon rohkaistunut etsimään kavereita, joiden kanssa puhua myös sitä enkkua. Enkku tökkii vielä aika pahasti, mutta parempaan suuntaan ollaan menossa. Yhden ranskalaistytön kanssa oon nyt suunnittelemassa Gold Coastin reissua marraskuulle ja yhden saksalaistytön kanssa oon ystävystynyt ja nähnyt muutamia kertoja. Se asuu parinkymmenen kilometrin päässä musta eli aussimittakaavassa lähes naapurissa. Nyt lauantaina ollaan lähdössä Glass House Mountains National Parkiin vaeltamaan vuorille. Kelitkin näyttäis olevan sillon kohdillaan; mun sääkarttani näyttää plus 26. Kelpaa kyllä, sillä tää koko viikko on ollut vaan sadetta ja ukkosta. Alkuviikosta oli yöllä ihan kamala ukkosmyrsky ja mää nautin tästä luonnon näytelmästä päänsäryn vallassa, peitto korvissa, itku kurkussa ja musiikki korvanappuloissa täysillä.
"Life isn't about waiting for the storm to pass. It's about learning to dance in the rain."
Vivian Greene
Ukkosmyrskyssä en kyllä varmasti koskaan opi tanssimaan. Mutta tää sitaatti on silti yksi mun lemppareita viitaten vähän erilaisiin myrskyihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti