Rahasta puhuminen saa mut välillä ihan stressin partaalle, kun alan ajattelemaan asioita liikaa. Mä luin yhtenä päivänä facebookista Jutta Gustafsbergin sivuilta hyvän lainauksen, joka meni näin:
En ole koskaan ollut köyhä.
Ainoastaan rahaton.
Köyhyys on asenne,
rahattomuus vain
hetkellinen tilanne.
Jussi Mäntylä
Mitä ajatuksia tämä teissä herättää? Tämä lainaus jotenkin kolahti muhun ja pisti ajattelemaan rahajuttuja taas uudelta kantilta.
Mä juttelin iskän kanssa skypessä yhtenä päivänä ekaa kertaa täällä ollessani. Kerroin sille tästä edellisestä lainauksesta. Me puhuttiin siis rahasta ja mietittiin köyhyyttä ja rahattomuutta. Mietittiin, että ei me voida itteemme köyhiksi sanoa, mutta rahattomia toisinaan ollaan oltu. Tai voiko sanoa, että rahattomia edes, kun on oma koti ja ruokaa pöydässä? Iskä myös tokaisi, että onhan tota omaa maatakin mukavasti ja oma ranta, joten ei tässä vielä kovin syvillä vesillä seilata. Ehkä jokainen meistä määrittelee rahattomuuden omalla tasollansa. Mä koen olevani rahaton, jos mun pankkitili huutaa nollaa. Ei mun perhe ole koskaan setelimeressä rypenyt eikä mun lastentarhanopettajan palkalla tai varsinkaan nyt tällä taskurahalla täällä kuuhun lennetä, mutta en mä itteeni silti köyhäksi kuvailisi. Enkä tällä hetkellä ihan rahattomaksikaan.
Joskus pennejä on joutunut laskemaan hyvinkin tarkkaan ja varsinkin opiskeluaikoina oli välillä tosi tiukkaa. Mä oon kuitenkin täysi-ikäisestä lähtien pärjänny omillani ja saanut itteni elätettyä muullakin kun makaronilla. Se on vaatinut opintolainaa ja töitä opiskelujen ohella, mutta sillä tavalla oon saanut asua itsekseni vuokra-asunnossa, pystynyt maksamaan salijäsenyyttä, maksanut auton vakuutuksia ja tuhlannut rahoja hömpötyksiinkin. Sinä keväänä, kun mä valmistuin, oli kandin kirjottamisessa ja töiden tekemisessä sovittelemista ja tunnit meinasi jo vuorokaudesta loppua, mutta kumpikin oli hoidettava ja niin mä teinkin..muutamasta itkuraivopotku-kohtauksesta huolimatta.
Mun lapsuudessa me ei tehty ulkomaanmatkoja perheen kesken tai saatu uusia tavaroita mielinmäärin. Ei meitä kyyditty uusilla autoilla harrastuksiin, vaan vanhoilla autonromuilla on eteenpäin menty. Iskä vaihtoi aina toiseen romuun, kun ei enää saanut vanhaa korjattua. En mä olis kaivannutkaan mitään semmosta niin ylellisyyttä. Tai en mä tiedä. Jos olisin kasvanut semmoseen niin varmaan kaipaisinkin. Mä opin siihen, että kaikkea ei tuoda sun nenän eteen kultaisella lautasella, vaan on myös itse kannettava kortensa kekoon. Oon onnellinen, että porukat antoi meille mahdollisuuden harrastaa liikuntaa ja musiikkia. Jos ne olis olleet ihan rahattomia niin mä olisin varmaan jäänyt paitsi omasta viulusta, synttärijuhlien järjestelyistä ja reissailuista Suomessa. Oon onnellinen, että meillä on ollut katto pään päällä ja valtavasti tilaa leikkiä omassa kotipihassa ja kotileikissä ajaa leikisti autolla kauppaan niillä vanhoilla autonromuilla, jotka ei oo enää eteenpäin kulkeneet.
Oon kirjoittanut tätä postausta monta päivää ja aattelin jo pyyhkiä koko tekstin pois, ettei tulis vaan väärinymmärryksiä. Eilen avauduin vielä tästä aiheesta mun hostäidille, joka kertoi kaveristaan, jolla on kaksi lasta. Tällä äidillä ei ole koskaan kuulemma rahaa, mutta kuitenkin hän käy fiksailemassa itseään kauneushoitolassa ja suihkurusketus on otettava parin viikon välein. Ehkä se ydin oli juuri tässä. Voiko tämä äiti kuvailla itseään rahattomaksi? Toisilla valinnoilla mun mielestä ainakaan ei.
Mä ajelin muutama vuosi takaperin vanhalla Escortilla, mutta hyvin se kulki ja ihan itse omilla roposilla ostin! Mun ystäviä aina nauratti, kun mä kaahasin kampuselle eskolla ja nousin autosta Longchampin laukkuni kanssa. Kyllä, mä oon tuhlannut rahojani välillä vähemmän harkiten johonkin semmoseen, mikä saa mut hetkellisesti paremmalle fiilikselle. Jokainen käyttää siis rahansa mihin tahtoo ja onpa mullakin nyt hyppysissäni iPhone, vaikka halvemmallakin olisin hyvän puhelimen saanut. Mutta onpa toi laukku ja puhelin semmosia ostoksia, joita varjelen, kun kukkaa kämmenellä ja jostain muusta joutuu niiden takia tinkimään, koska kaikkea ei voi saada. On joitain asioista, mistä mä oon valmis maksamaan vähän enemmän, mutta toisista taas vähemmän. En usko, että raha tekee ihmistä onnelliseksi, mutta sillä saa ostettua erilaisia asioita ja sen avulla elämä voi olla mukavampaa. Enpä mäkään täällä Ausseissa olisi kokemassa ihania asioita ilman rahaa. Lentolippuihin pistin ison summan euroja ja nyt lapsia hoitamalla hommaan lisää. Shoppailut yritän jättää minimiin ja käyttää rahaa juuri enemmänkin tän kaiken kokemiseen ja näkemiseen, kun materiaan, jota saan Suomestakin.
Eräs mun nimeltämainitsematon sukulaiseni aina pikkuhiprakassa levittelee käsiään ja kertoo, että kyllä rahaa on. Vaikkei sitä niin mielinmäärin oikeasti olisikaan. On rahaa ostaa parille kaverille muutama kossuvissy, mutta seuraavana päivänä lompakko huutaa tyhjyyttään eikä olekkaan rahaa ostaa kunnon ruokaa. Toinen taas jättää laskuja maksamatta sen takia, että saisi ostettua sitä ruokaa.
No, jokainen tehköön omat valintansa rahojensa suhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti