Mää tykkään juosta ja viime vuosina siitä on tullut yksi mun lemppari harrastuksista. Suomessa hurahdin viime vuonna myös tanko- ja tuolitanssiin, joiden harrastaminen jatkuu varmasti pian sinne takaisin muuttaessani. Juoksu tosiaan kolahti mun luihin ja ytimiin muutama vuosi takaperin Pariisissa, jossa innoittajana toimi hostäitini ja monia maratoneja juossut Tarja. Mun haaveenani on ollut juosta maraton jo vähän aikaa ja toivottavasti tämä haave toteutuu tänä vuonna. Yritys on kova ja motivaatio korkealla, kunhan pysyn treeneissä kiinni. Tällä hetkellä käyn juoksemassa neljä kertaa viikossa ja siihen lisäksi teen enemmän ja vähemmän aktiivisemmin lihaskuntoharjoituksia. Sainpa houkuteltua nuorimmat siskonikin maratonhömpötyksiin mukaan ja innokkaasti likat ottivatkin haasteen puolimaratonista vastaan. Nyt me koitetaan tsempata toinen toisiamme treenaamaan, vaikka tällä hetkellä enemmän tsemppiä taitaa tarvita siskot, jotka ovat vähän innokkaampia hikoilemaan yökerhojen tanssilattioilla, kun tarpomaan juoksutreenejä lumihangessa.
Liikunta on aina ollut suuri osa mun elämää. Ei ole vielä tullut vastaan päivää, jolloin lenkin tai salitreenin jälkeen ei olisi ollut voittajafiilistä. Toki on päiviä, jolloin joutuu repimään itseensä vähän rajummin ottein liikkumaan ja niitä päiviä, jolloin säälittävien tekosyiden ansiosta ei saa kiskottua lenkkareita jalkaan. Lepopäiviä toki tarvitaan, mutta jos niitä on liikaa, mut ainakin valtaa laiskuus ja väsymys, jolloin kroppa jo vaatii liikkumaan. Liikunta on kivaa ja piristävää, kun löytää oman lajinsa ja juttunsa. Mä tykkään juosta ympäri ämpäri missä vaan ja millä säällä tahansa. Täälläkin ollessani oon juossut niin paahtavassa helteessä kuin kaatosateessakin, mutta yleensä yritän hinata ahterini lenkille kukonlaulun aikaan, jolloin ei vielä ole niin kuuma. Juoksu harrastuksena on niin helppo; juoksuvermeet päälle, musiikki korviin ja yhden oven avauksen takana on lenkkireittejä vaikka kuinka paljon. Ja parhainta on se tunne, kun jalat vaan vie sua eteenpäin ja tuntuu, että voisi juosta maailman ääriin. (Okei, sitten jossain vaiheessa alkaa puuduttaan ja tajuaa, että ei jaksakaan juosta maailman ääriin). Mua myös kiinnostaa seurata mun juoksuvauhtiani ja kehittymistäni, jonka vuoksi pari vuotta takaperin ostin aika tyyriin juoksumittarin. Se on kuitenkin jo maksanut itsensä takaisin ja oon ollut ostokseen tosi tyytyväinen.
Joskus mun liikkumisen tavoitteena on ollut vahvasti painonpudotus, jolloin on mennyt ihan överiksi. Yhtenä viikkona oon liikkunut pakonomaisesti tosi paljon ja syönyt liian vähän, kun taas toisena viikkona en olekaan jaksanut liikkua ollenkaan ja oon syönyt liian paljon. Eli aika plus miinus nolla ja liikunnasta nauttiminen tipotiessään. Ensimmäistä kertaa muistan alkaneeni laskea hulluna ruokani kaloreita yläasteen alussa, jolloin ei meikäläisessä kyllä ollut yhtään liikakiloa eikä mitään ymmärrystä koko hommasta. Mä myönnän, että aina mun suhtautuminen etenkään ruokaan ei ole ollut ihan tervettä. Elimistö on ollut kovilla ja taisi olla myös pääkoppani teini-iässä ja aikuisuuden kynnyksellä.
Viime vuonna mun kilpirauhanen alkoi oireilla ja mulla todettiin kilpirauhasen liikatoiminta. Lääkitys auttoi oireissa, mutta toi kroppaan kymmenen lisäkiloa, vaikka söin ja liikuin normaalisti. Edelleenkin aineenvaihdunta tökkii aika pahasti ja lisäkilot on vyötäröllä. Tämmönen mä oon nyt ja vaikka vatsamakkarat välillä pistää silmään, niin hyvältähän mää silti näytän! :) Aina kropan toimintaan ei voi vaikuttaa ja mua kaduttaa, että oon joskus leikkinyt syömisilläni ja kadottanut liikkumisen nautinnon. Kaikesta sitä kuitenkin oppii. Nykyään yritän syödä terveellisesti, herkutella silloin tällöin ja liikkua, koska se on mukavaa. Toki se on joskus haastavaa tässä maailmassa, jossa dieettejä mainostetaan joka tuutista ja kaikkien pitäis olla missin mitoissa. Kilojen karistamista tärkeämmäksi mulle on tullut fiilistely hyvästä olosta ja tällä hetkellä maraton unelman tavoittelu. Eiköhän siinä ole haastetta kerrakseen.
Liikkukaa ja rakastakaa itseänne ihanat!
