KLARA VAPPEN

Meikä ottamassa lepoa kuvanoton verran Toowoomban näköalapaikalla.

Pian on vappu. Muutama vuosi takaperin se tarkotti Tampereella siiderinlitkimistä koskenrannassa kavereiden kanssa, serpentiiniä, metrilakuja torilta sekä äidin paistamia munkkeja ja simaa. Yhtenä vappuna repäsin ja vedin päälleni valkoisen hoitsupuvun, jota piti oikein lyhentää, kun oli teinijonnan mieleen liian pitkä helma! Täällä Aussilassa vappua ei mitenkään erityisemmin juhlita. Mun vappusuunnitelmissa on kuitenkin huomenna suunnistaa Casparin kanssa Kangaroo Pointille muutaman kilsan päähän juhlimaan vappua suomiporukalla. Kyseessä Suomi100 Vappupiknik täällä Brisbanessa, jossa ohjelmassa mölkkyä, ilmapalloja, suomimusaa, suomen kieltä ja munkkeja tietty! Caspar pääsee vähän tutustumaan suomalaiseen kulttuuriin lisää, juhuu. Mää en oo ikinä simaa tehny enkä tehnyt tänä vuonnakaan, mutta voiko sen korvata viinilasillisella? Ihan vaan yhdellä sellaisella, koska oon luvannut mennä nuuskuttelemaan vauvaa ja leikkimään pikkuautoilla piknikin jälkeen.

Pari päivää sitten äiti lähetteli Suomesta lumisia kuvia, mutta mää lähetän täältä nyt teille kasapäin lämpöä ja toivon, että ehtii ajoissa perille, ettei tarttis vappuna siellä koskenrannassa hoitsukoltuissa palella. 

Mää lupailin viime kerralla palata vielä pääsiäiseen ja niihin juoksukuvioihin. Eli me lähdettiin pääsiäisenä ajelemaan kuuden jälkeen aamulla kohti semmosta pikkukylää nimeltään Dalby. Siellä oli koko pääsiäisen pyhät kestävät ampumiskisat, jonne ihmiset oli leiriytyneet koko pitkän viikonlopun ajaksi perheidensä kanssa. Casparin äiti ja isä sekä sisarukset oli siellä myös perheineen, joten tämmönen pakollinen sukukokous oli edessä. Mää en saanu nukuttua kunnolla edellisenä yönä, kun jännitin niin paljon ja siitä johtuen kiukuttelin alkumatkan Casparille. Oli se vähän huolissaan, että meinaanko jatkaa koko kolme tuntia kestävän ajomatkan. Lopetin kuitenkin aikalailla ekan vartin jälkeen. 

Pääsiäistipu ja Caspar

Me pysähdyttiin aamupalalle ja kahville matkanvarrella ja jatkettiin taas matkaa. Landemaisemat oli tosi kauniita eikä aika tullut pitkäksi ollenkaan niitä katsellessa ja Casparin kanssa höpistessä. Jännittäminen ei kuitenkaan tuntunut katoavan mihinkään. Olinhan mää tavannut Casparin koko suvun jo vuosi takaperin sen mummun hautajaisissa (joo ei mikään paras mahdollinen tilaisuus tavata poikaystävän vanhempia ensimmäistä kertaa), mutta kun se enkun kieli ja vieraat ihmiset silti tuppaa vielä jänskättämään täällä. Heti kun päästiin perille jännitys kuitenkin oli kadonnut ja sain ohjennettua Casparin äidille mun leipoman porkkanakakun ilman sen kummempaa härdelliä. Kamala pauke siellä kisoissa oli kokoajan ja mua vähän pelotti alkuunsa se pyssyjen määrä ja ihmiset pitkine partoineen ja stetsoneineen. Mutta sitten mut valtasi semmonen huikee fiilis, että onpa hienoa olla täällä ja nähdä tämmöstä mitä en ollut ennen nähnyt. Ikähaarukka oli vauvasta vaariin ja jopa mummelit siellä oli koltut päällä kisailemassa panosvyöt lantion ympärillä. Ihailin naisten isoja kukkamekkoja ja ihmettelin ääneen Casparille, että mistä mulle saadaan tommonen ihana kolttu ensi vuodeksi, koska haluaisin pukeutua myös teeman mukaan, vaikka pyssyihin en kyllä koske. Caspar kehui, että varmaankin itse ovat kaikki mekkonsa ommelleet, mutta mää elän toivossa, että mää löydän mekkosen jostain putiikista valmiina. Päivä meni mukavasti ja iltapäivästä lähdettiin ajelemaan takaisin kotiin. Pysähdyttiin vielä sadan kilometrin päässä Brisbanesta olevaan kaupunkiin nimeltään Toowoomba, koska halusin nähdä siellä olevan näköalapaikan. Illalla kotona unta ei tarvinnut odotella. 

Pistol Club, Dalby, QLD

Lookout Point, Toowoomba

Seuraavana päivänä oli edessä biitsipäivä Noosassa. Tiia oli meitä siellä odottamassa ja vietettiin päivä rannalla ja lounastaessa yhdessä. Oli ihanaa vaan olla ja nauttia auringosta ja kytätä ihmisiä aurinkolasien takaa. Lähdettiin takaisin Brisbanea kohti hyvissä ajoin, koska matkaan kuluisi pääsiäisruuhkan takia hitusen enemmän aikaa. Poikettiin matkalla myös Dayborossa pikavisiitillä moikkaamassa mun entistä au pair perhettä. Lapset muisti mut hyvin eikä juurikaan ujostelleet, vaikka viimetapaamisesta onkin jo vuosi vierähtänyt. 

Sitten niihin juoksujuttuihin. Uutta kokopitkää maratonia ei ole suunnitelmissa lähitulevaisuudessa, mutta puolimaraton mennään varmaankin Casparin kanssa juoksemaan elokuun alussa. Tässä olisi siis aika hyvin aikaa treenata, mutta katsotaan riittääkö mulla motivaatiota. Juoksukilometrejä on viimeisten viikkojen aikana kertynyt viikkoa kohden 20-30, mihin olen ihan tyytyväinen. Pari viikonloppua takaperin käytiin 19 kilometriä juoksemassa, joka onkin pisin lenkki sitten viime vuoden maratonin. Mun lemppareita on pitkät ja hitaat lenkit, kun saan vaan hölkötellä ja ottaa rennosti. En jotenkin tykkää vetää täysiä ja puuskuttaa henkihieverissä hirveetä kyytiä eteenpäin. Caspar on kyllä hyvä treenikaveri ja sen kanssa yritän puskea itsestäni aina vähän enemmän irti. Vauhtia on kyllä tullutkin lisää. Tavoitteena olisi nyt ainakin 5km juosta parkrunissa 25 minuuttiin, mikä ei enää monien kymmenien sekuntien päässä ole. Casparin mielestä kykenisin 23 minuuttiin, mutta oma usko ei ehkä siihen riitä. Niin ja katsotaan sitä puolikkaan tavoiteaikaa lähempänä, ääk. Kuulin myös, että mun pari ystävää on lähdössä siellä Suomessa kokeilemaan puolimaratonia, joten nyt lataatte Strava-sovelluksen puhelimeenne niin päästään yhdessä toistemme juoksuja seurailemaan ja tsemppaamaan :) Niin ja muut kanssa, jotka juoksusta ootte innostuneet!

19 kilometrin sunnuntailenkin varrelta bongasin Story Bridgen sekä mun lemppari juoksukaverin.

Aamupala lenkin jälkeen ei oo vielä koskaan ollut pettymys. 

Mä sain juuri tässä blogin päätteeksi haisulikupista juotua vihreän teeni namskis ja odottelen raskaan työn raatajaa kotiin. Caspar pääsekin taas lukemaan tätä blogia google-kääntäjän kanssa, mitä yllätin sen tekemästä alkuviikosta. Nauratti kyllä, kun ei osuneet käännökset ihan oikeeseen, mutta herra näytti olevan tyytyväinen. Mun pitäisi ehkä uskaltautua kirjoittelemaan tiivistettyä versiota englannin kielellä kunhan tarpeeksi rohkaistun ja innostun. Mutta moikka nyt ja

IHANAA VAPPUA <3

Ps. Blogi löytyy nyt myös täältä

Näin helppoa on saada viisumi Australiaan

Mullon ollut tää blogi taas aika monta kertaa mielessä viimeisen kuukauden aikana ja oonkin monesti alkanut kirjoittamaan, mutta sitten on tullut jotain muttia matkanvarrelle. Tänään aamulla mä päätin alkaa raapustamaan tätä tekstipätkää mun ajatuksenjuoksusta ja nyt iltapäivästä saan tän päätökseen.  Onneks en osaa kymmensormijärjestelmää, joten kirjoittaminen on niin hidasta, että täytyy jättää osa tarinoista seuraavaan kertaan ettei pylly puudu.

Projekti "Jonnalle partner-viisumi Australiaan" on edelleenkin päällänsä, mutta lähetetään hakemus vetämään heti vapun jälkeen, jolloin toivottavasti isompi työ on takanapäin. Sitten ei tarvikkaan venailla kun yli vuosi viisumipäätöstä, mutta onneks meikä saa alkaa katteleen kunnon töitä ens kuusta lähtien jokatapauksessa! 

Mitä me ollaan Casparin kanssa sitten tehty tässä viime viikot? Kaikkea en kerro, mutta tähän partner-viisumiin liittyen ollaan kerätty ihan hyvin aineistoa kasaan, kuten muun muassa

-  yhteisiä kuvia (laskin juuri, että 150 kuvaa hienosti lajiteltu kuvateksteineen päivineen)

- whatsapp keskusteluja ja puhelutietoja (Reilu 250 kappaletta screenshotteja meidän viestittelystä kun olin Suomessa, ettei jää vaan epäselväksi ollaanko parisuhteessa vai ei. Muutamassa viestissä saattaa vilahtaa pari kertaa intiimimpää sanastoa, kuten tissit, mutta en ruvennut sensuroimaan.)

- dokumentteja matkustelusta yhdessä, harrastuksista, elokuvailloista, ystävien ja perheen tapaamisista, yhteisestä maallisesta mammonasta eli autosta ja kaikesta mahdollisesta maan ja taivaan välillä, kunhan siihen liittyy sekä minä että Caspar

Lisäksi me täytellään kaikenmaailman lippulappuja, joihin tulee mun työ- ja matkusteluhistoriaa, meidän molempien perheiden tietoja ja omin sanoin kuvailtuna kuinka me rakastetaan ja tuetaan toisiamme elämän eri osa-alueilla. Unohtamattakaan kuinka meillä jaetaan kotityöt! Myöhemmin pitää vielä lähetellä rikosrekisteriotteet ja lääkärintarkastukset päälle. Sitten vielä lausunnot meidän parilta yhteiseltä ystävältä ja Casparin veljeltä, että me ihan aikuisten oikeesti ollaan yhdessä! Mitähän vielä. Me kuljetaan täällä kun paita ja perse, räpsitään kuvia joka välissä ja normiarkea on aineiston metsästäminen viisumia varten. Ja koska rahaa on kun roskaa, niin suunnilleen 7000 dollarin hintalappu roikkumaan tähän prosessiin. Vaikka tää projekti on vähän syöny meitä molempia, niin uskotaan siihen, että kyllä se kiitos lopussa seisoo. Tämmöstä rakkausrintamalla tällä kertaa. 

Mun sosiaalinen elämä rullailee vähän paremmin, kun aikaisemmin. Oon tutustunut pariin suomalaiseen perheeseen ja on tehnyt tosi hyvää, kun pääsee höpisemään omalla kotikielellä. Lisäksi oon viettänyt enemmän aikaa Tiian kanssa, johon tutustuin jo ekana vuotena täällä Brisbanessa ollessa. Tiia asuu tossa tarkalleen kilsan päässä tällä hetkellä ja jauhaa mun kanssa enemmän ja vähemmän tärkeistä asioista kahvikupposen ja banaanilettujen äärellä. 

Mun lapsuudenystävää Mirkaa oli tosiaan ihanaa nähdä täällä pallon toisella puolen. Pienen kylän kasvatit isossa maailmassa, aika hurjaa. Vaikka me ei olla oltu kuulolla hirveesti tässä vuosien saatossa, niin se mitä lapsuudessa on ollut yhteistä, yhdistää vieläkin. Juttua piisasi laidasta laitaan lapsuuden touhuista tähän päivään asti. Vitsailtiinkin Pihlajalahti connectionista, mikä taitaa pitää paikkansa. Tämä samainen yhteys pätee myös mun toiseen ystävään Krissuun, jonka luokse pääsi juoksemaan metsäpolkua pitkin minuutissa heti kun ruvettiin ottamaan juoksuaskelia muksuina. Mää muistan, kun me lapsena yritettiin rikastua perustamalla kioski niiden kodin vieressä olevaan rakennukseen myyden siellä suklaapatukoita ja itsetehtyjä mato-onkia. Lähinnä noi ensimmäiset meni kaupaksi Krissun iskälle. Koska tää kioskihomma ei ollutkaan kovin kannattava, yhtenä päivänä yritettiin etsiä dinosaurusten luita kaivamalla naapurin pihaa pikkulapioilla. Ei löydetty. Ehkä tästä kaikesta nerokkuudesta ja halusta yrittää kumpusikin Krissu sun ajatus perustaa oma rakennusalan yritys! 

Jokatapauksessa ei sillä väliä onko ystävyyttä takana kaks vai kakskymmentäkuus, niin mun sydämessä on paikka jokaisella. Kaipaan teitä joka päivä. 

Onneks noista Casparin ystävistä on tullut myös mun ystäviä täällä. Huomenna täällä on pyhäpäivä ja me mennään sen kunniaks grillaileen ja puistoileen pienellä porukalla. Mää leipasinkin tossa aamutuimaan suklaakakun  meille jälkkäriksi. Kyllä meinaan saa sitten jo pienestä palasta kunnon sokeriähkyn aikaan. Enkä rasvassakaan juuri säästellyt. Olikin ihan hyvä päivä ostaa vaaka tänään! 

Mä yritän taas kirjoitella vielä uudestaan tällä viikolla meidän pääsiäisestä, jolloin nähtiin Casparin perhettä plus tulevista juoksusuunnitelmista. Nyt tuntuu, että oon sanonut sanottavani tältä päivältä. 

Ihanaa viikkoa kaikille!! 

Ps. Casparia välillä ihmetyttää, kun me suunnitellaan seuraavan viikon ruokajuttuja ja ehdotan usein, että tekisin jotain keittoa. Täällä ei oikein ymmärretä keittojen päälle. Oon tehnyt kerran kurpitsakeittoa ja kerran kalakeittoa. Ensimmäisen kanssa mulla oli vähän ongelmia soseuttimen kanssa, niin Casparille jäi ehkä epäselväksi, kuinka hyvältä kurpitsakeitto voi oikeesti maistua.  Kalakeitto meni ihan nappiin ja kehuin suureen ääneen, että SAIRAAN HYVÄÄ. Kommentti toiselta osapuolelta oli vaan, että ihan okei. Mikä vika on keitossa? Helppoa ja hyvää. Ja halpaa!