Mun kello herätti tänä aamuna viideltä lenkille, mutta en jaksanut nousta. Mää halusin nukkua, enkä lähteä juoksemaan. Täällä on ollut kamalan hiostava ilma ja oon nukkunut muutamana yönä huonosti, jonka takia oon ollut aika väsynyt. Toissapäivänä kävin viimeksi lenkillä ja mun jalkoihin sattui vaan kokoajan. Eikai nekään aina jaksa raahautua lenkille. Niinkun mää kuinka orjallisesti yleensä juoksuohjelmaani noudatan, niin tänään kuuntelin kroppaani ja nukkumattia. Onneksi niin teinkin. Hyvä minä. Mää nousin sängystä vasta seitsemältä ja annoin itseni nukkua viime yönä melkein kymmenen tuntia. Ja ai että, kun mulla onkin ollut hyvä päivä, enkä ole ollut yhtään niin poikki kuin alkuviikosta. Enkä ole potenut huonoa omaatuntoa yhdestä väliin jääneestä lenkistä. Älkää tekään olko liian ankaria itsellenne.
Tänään lastenhoidon jälkeen mä kipusin omaan yläkerran kämppääni ja päätin, että joogaan pitkästä aikaa. Mä innostuin tossa muutama viikko takaperin joogasta ja hehkuttelin siskoilleni, että rupeen joogaamaan joka päivä. Kyllä mä joogasinkin into piukeena. Sen ekan viikon. Sit mää unohdin. Tänään mä taas muistin, että voisin joogata. Oli se kyllä kivaa. Oon siis käynyt muutamia kertoja joogassa Suomessa, mutta todella epäsäännöllisesti. Ehkä kaks kertaa vuodessa. Mua rupes nyt jo naurattaan tää mun hömpötys. Mää oon tosiaan ladannut muutaman ohjelman puhelimeeni ja niistä kytännyt ohjeita. Haluisin ostaa myös jonkun joogaan liittyvän kirjan ja perehtyä joogaan paremmin. Netistä löytyy kyllä vaikka mitä. Ja joogamattokin olis jees. Mutta mää nyt eka tsuumailen, mitä tästä mun uudesta harrastuksesta syntyy. En tiä kannattaako sitä mattoa hankkia, jos tää ei ookkaan mun juttu. Mutta ei sitä tiedä, jos seuraavassa postauksessa jo esittelen eri jooga-asentoja. Haha. Jokatapauksessa, jooga tekee ihan hyvää. Sen jälkeen on hyvä fiilis. Rentoutunut.
Nyt mä löhöön sängyssä, kirjoittelen blogitekstiä ja juon teetä. Mää rakastan teetä. Kaapista täytyy löytyä joka laatua; vihreetä, perusmustaa, eri makuisia, detoxia ja niin edelleen. Pitäähän sitä olla fiiliksen mukaan valinnanvaraa. Täällä mulla on kyllä niukemmat teevarastot kuin Suomessa. Ajattelin myös vielä lakata mun kynnet, koska vanhat lakat on jäljellä enää parissa kynnessä. Ihan täydellinen ilta siis.
Sitten mä haluan kertoa ihanasta luonnonpuistosta, jossa kävin päivän visiitillä viime viikonloppuna. Me tehtiin Julian kanssa sunnuntaiajelu Mount Tamborinelle, joka on Gold Coastin kupeessa. Ensin käytiin näköalapaikoilla ihailemassa maisemia ja sen jälkeen nautittiin vesiputouksista. Sinne korkeuksiin päästäkseen oli ajettava mutkittelevaa tietä, jonka varrella oli tosi jyrkkiä ylämäkiä ja erityisesti yksi niistä jyrkistä mäistä sai melkein mun pienen autoni hyytymään. Me säästyttiin kuitenkin siltä vaivalta, että olis pitäny ruveta työntämään ja sen sijaan naurettiin, kun auto kulki etanan vauhtia eteenpäin ja takana oleva maasturi varmaan päästi muutaman ärräpään. Mää aina joskus kiroon sunnuntaiajelijoita, jotka ajaa kuuttakymppiä satasen rajoituksella, mutta nyt taisin itse kaahata kahtakymppiä kuudenkympin rajoituksella.
Siellä vesiputouksilla me uiskenneltiin luonnon itsensä muodostamissa uima-altaissa; kallioiden välissä olevissa lammikoissa, joihin virtaa vesi vesiputouksista. Mää en oikeen osaa sanoa, että millä nimellä niitä lätäkköjä oikein kutsutaan,mutta enkuksi siis rock pools tai swimming hole. Vähän mua huoletti mahdolliset ällöttävät otukset, mutta päätin kuitenkin, että jos siellä on krokotiili ja se haukkaa mun pepusta palasen, niin sillain se sitten on tarkoitettu. (Nojoo, liiottelin vähän.) Oli kuitenkin siis ihan tosi siistiä! Ensin lilluttiin vedessä ja sitten torkuttiin auringon paisteesta nauttien kalliolla. Se kallio lätäkköön pulahtaessa oli muuten tosi liukas; tottakai meikäläiseltä hupsistakeikkaa lähti jalat alta ja läsähdin perseelleni sinne kivikkoon. Onneks mä joskus osaan nauraa itselleni!
Tuli kyllä taas kerran ihmeteltyä ja ihailtua Australian kaunista ja monimuotoista luontoa. Mount Tamborine oli uskomaton; vesiputoksia, sademetsää ja komeita maisemia vuoren huipulta. Nähtiin myös kaksi jäätävän kokoista, varmaan ainakin metrin pituista liskoa, jotka paistatteli päivää reissaajille tarkoitetulla picnic-alueella. Vaikka kaikki olikin niin ihanaa ja kaunista ja lässynlää, niin muutama asia myös ärsytti. Ensinnäkin, sinne vesiputoksille oli eksynyt uiskentelemaan joku sata muutakin ihmistä ja me kun ajateltiin saavamme nauttia päivästä rauhassa luonnon helmassa. Toisekseen, yhdelle niistä lätäköistä ei uskaltanut mennä kun varpaita kastelemaan, jollei halunnut kallion päältä uhkarohkeaa pommilla veteen hyppääjää niskaan. Ja kolmannekseen, luonnon äänien ja veden kohinan keskellä olemisen esti tyyppi, joka oli päättänyt tuoda poppikoneensa retkelle mukaan. Loppupeleissä se oli kuitenkin tosi onnistunut reissu. :)
Julialle mä olen kateudesta vihreänä, kun se meinaa olla täällä vielä syyskuulle asti. Mä oon kanssa vähän pyöritellyt mielessäni haaveita tänne jäämisestä. Kai se on lähtöstressiä. Onhan siellä Suomessa syitä palata? Onhan? Eräs pikkuinen tyttö eilen puhelimessa ainakin sanoi pari kertaa "Nonna". Yritti kai sanoa, että "Nonna tuu kotio sieltä!"
