Ens viikolla mun piti tulla takaisin kotiin...

...keskiviikkona. Yllattaa ylioppilaslakkia juhliva pikkusiskoni, ilmestya juhliin ja rutistaa siskoa seka kaikkia muitakin ihania tyyppeja monen kuukauden edesta. Toisin kuitenkin kavi. Ma siirsin lentoni heinakuun loppuun, koska musta tuntui ettei viela ole aika palata Suomeen. Tyopaikka jousti sen verran, etta mun palkaton lomani sai jatkoa, joten mina tuumasta toimeen siirsin lentoja ja taalla maa viela olen kokemassa Australian talven ja ensimmaisen maratonini Gold Coastilla heinakuussa.

Meika tallaytyneena viime viikonloppuna tapaamaan
muita Suomalaisia Perthissa.

Aika on taas yllattaen mennyt kuin siivilla taalla Perthissa. Puolitoista kuukautta. Se on sisaltanut enimmakseen lastenhoitohommia, juoksutreeneja ja enkkutaitojen hiomista. Sosiaalinen elama on jaanyt vahemmalle enka ole tavannut niin paljon uusia ihmisia kuin Brisbanessa. Mutta en ma nae sita huonona asiana, painvastoin. Kylla ihmisen pitaa osata olla myos itsekseen ja niin ma olenkin nyt tehnyt ja nauttinut siita.  Ja ma viihdyn taalla mun kotona ja nailla hoodeilla. Viikonloppuisin oon tehnyt pikku reissuja naista tutuista maisemista muualle. Tanaankin taidan hilppaista johonkin kiertelemaan. Sita ennen tiedossa kevyt lenkki, kunhan tasta saan itseni liikkeelle. Eilen illalla juutuin yllattaen mun hostvanhempien kanssa alakertaan muutaman viinilasillisen aareen, joten aikainen aamulenkki jai vain haaveeksi. 

Aitienpaivana mentiin valloittamaan koko hostperheen voimin Perth Zoo. Tykkasin siita kovasti!
Se oli mun mielesta parempi, kuin Australian Zoo Brisbanessa.
Poikien kanssa pidettiin pieni hassuttelutauko tammosen rahjaantyneen auton kyydissa. 

Mun paivaretki Fremantleen. Pienia sopoja kauppoja ja kahviloita, kaunis satama ja aurinko.
Kylla kelpas. 

Turisti bongattu!

Mun mukaan tarttui yhdesta pikkuputiikista hapankorppuja ja nakkaria, namnam. 

Motivaatio juoksemiseen on tosiaan talla hetkella kova ja juoksulenkkien parissa on kulunutkin useita tunteja per viikko. Vapaa-aika tulee siis ensisijaisesti uhrattua juoksemiselle seka levolle ja oikeanlaiselle syomiselle, jotta jaksaa juosta. Aluksi ma kirjoittelin ahkerasti itselleni juoksuohjelmia kalenteriin, mutta loppupeleissa oonkin juossut paljon enemman kuin ajattelin ja enemman fiiliksen mukaan. Mun viikkoon sisaltyy nelja, joskus viisikin lenkkia, joista yksi pidempi lenkki loppuviikosta ja muut lenkit noin kymmenen kilometrin molemmin puolin. Yhteensa kilometreja on kertynyt viikkoa kohden suunnilleen 40-60. Nyt oon innostunut tekemaan myos vahan lyhyempia intervallityyppisia lenkkeja ja huomannut, etta mita monipuolisempia lenkit ovat, sita paremmin tassa kehittyy. Pisin lenkki kerran viikossa on kuitenkin se tarkein. Viime viikonloppuna juoksin pisimman lenkkini ikina, 30 kilometria. Fiilis sen jalkeen oli mahtava, vaikka jalat olikin viimeisen viiden kilometrin aikana jo aika kipeat. Juoksun ohella oon venytellyt ja joogannut. Lihaskuntoa pitaisi varmaan pitaa enemman ylla, koska sen suhteen oon ollut hieman laiskempi. Nuorimman hostlapsen kanssa me ollaan ruvettu kaymaan kerran viikossa kirjastossa, ja mun mukaan sielta on tarttunut juoksulehtia tottakai. Oon myos tosi iloinen siita, etta mun kokeneemmat juoksukaverit Brisbanessa on juoksemassa maratonin mun kanssa ja antaneet mulle vinkkeja tulevaan koitokseen. On ihanaa tehda taa yhdessa niiden kanssa. On myos aika ihanaa, etta yksi niista juoksukavereista, miespuolinen sellainen, soittelee mulle tanne Perthiin maratonpuheluita ja saa aikaan perhosia mun vatsassa. Maa oon valilla uhannut polttaa mun lenkkarini, kun lenkit ei ole menneet odotuksien mukaan, mutta onnistumisia on kuitenkin rutkasti enemman, joten periksi en anna. Oon ma kylla ihan hurahtanut tahan juoksemiseen! Maa olen jo suunnitellut, etta pari juoksutapahtumaa on koluttava lapi Suomessakin syksylla, jos mulla on viela jalat tallella silloin...

Rottnest Island

 

Taa elain on quokka eli lyhythantakenguru, joka elaa suojeltuna lajina Rottnest Islandilla.
Eipa se paljon pelannut meikalaista, vaikka lahelle ankesinkin yhteiskuvaa varten. 

Ja voi etta, ma tahtoisin hetkeksi paasta piipahtamaan sinne Suomen kesaan. Taalla on lahes talvi, mutta parinkymmenen asteen molemmin puolin silti mennaan. Mummulta syksylla matkaan otetut villasukat ovat olleet kovassa kaytossa ja villapaidankin kavin ostamassa. Illat ja aamut on viileempia ja yolla mun huoneessa patteri on paalla, koska muuten taa vilukissa palelee. Naa talojen eristykset ei ole mitaan jarin hyvia. Kylla sita toisinaan toivoisi, etta paasisi saunaan ja heittamaan amparillisen vetta kiukaalle! 

Sauna, Suomen kesa, ystavat ja perhe, toivottavasti ootte tallella viela elokuussa.

Kivaa sunnuntaita! 

Taas hihnalle laukku

Viimeisen parin viikon aikana on taa elama vienyt taas suuntaan jos toiseenkin ja ajatukset hyppineet laidasta laitaan. Brisbanessa vietetyn reilun 7 kuukauden jalkeen oli aika suunnata nokka kohti Perthia. Sita ennen maa jelppasin uutta au pairia hyppaamaan mun puikkoihin, sanoin heipat Dayboron hostperheelle, vietin elokuvailtaa hostaidin ja uuden aupparin kanssa seka juhlistin aika railakkaasti chilelaisen ystavani Franciscan synttareita ja siina sivussa omaa lahtoani Brissysta. Lisaksi me oltiin paivalla Julian ja Julian hostaidin Carolinen kanssa centralissa joen rannalla juomassa shampanjaa ja keskusteltiin mahdollisuuksista palata Australiaan takaisin jossain kohtaa elamaa. Mun  toistaiseksi viimeinen viikonloppu Brisbanessa oli yksi parhaiden joukossa! Haikein, mutta odottavin mielin hyppasin sunnuntaina lentokoneeseen kohti uutta seikkailua ja nukuin koko matkan sopon miehen vieressa, joka varmasti mun parfyymeista haistoi, etta taisi olla taa tytto maistanut edellisena iltana muutaman horpyn Finlandia-vodkaa.

Mutta nyt ollaan siis Perthissa ja taa on ihana paikka. Ma asun pohjoispuolella paikassa nimelta Quinns Rocks. Mun skotlantilainen hostperhe on tosi kiva ja reilu. Siihen kuuluu iska, aiti ja 4- ja 6- vuotiaat pojat Jack ja Owen. Niin ja kaksi koiraa myos, Jessie ja Walter. Pojat tykkaa olla ulkona paljon ja sehan passaa mulle. Talla hetkella pyoraily on lempparipuuhaa potkulaudoilla temppuilemisen lisaksi. Eilen me kaytiinkin yhdessa lenkilla; pojat pyoraili ja maa juoksin. Taa eka viikko on hurahtanut nopeaa ja jo parissa paivassa tunsin oloni tosi kotoisaksi taalla. Alue missa me asutaan on tosi kaunis ja meri on 500 metrin paassa eli ihan vieressa. Perthin keskustaan on matkaa tunnin verran, mutta taalla Quinns Rockissa on lahella normikaupat ja ostoskeskuskin muutaman kilometrin paassa ja lenkkimaastojakin vaikka milla mitalla, eli oon kylla tyytyvainen. 

Talla hetkella mun mielen paalla on haaveet tanne jaamisesta viela kesakuusta eteenpain, kun viisumia olisi jaljella. Musta tuntuu, etta Australialla olis viela annettavaa ja haluaisin viela palata Brisbaneen ennen lahtoani kotiin. Enkun kielen suhteenkin on tehtava viela paljon toita ja paremmin sita tulee taalla opeteltua kuin Suomessa. Oon myos leikitellut ajatuksella tulla tanne joskus tulevaisuudessa oman alan hommiin. Maratonunelmakin kutkuttelee ja sen nyt voikin toteuttaa niin taalla kuin Suomessa sitten kun on sen aika. Mulla on myos ikava Suomeen. Mulla on ikava kaikkia ihmisia siella ja kova halu paasta pitelemaan kummityttoa sylissa loppukesasta. Lisaksi mulla on siella tyopaikka odottamassa, arki ja tyokaverit. Aiti loysi kivan asunnonkin jo, mutta sitten likka soitteleekin peraan, etta ei nyt kirjoitetakaan sita vuokrasopimusta viela, mun ajatukset harhailee. Ja pomokin varmaan lentaa pyllyllensa, kun taa lastentarhanope haluaisikin jatkoa palkattomaan lomaansa. Etenkin iska pyorittelee paataan, kun se haluais pienen 25-vuotiaan tyttonsa kotiin. Varmaan vaihtaa lukot oviin. Iska se on kuitenkin silla lailla, etta taytyy kuunnella sydantaan. Saa oot siella sydamessa kanssa, mutta et saa sielta mihinkaan katoa, vaikka maa oon toisella puolella palloa.

Maa oon tassa matkan varrella ollut jos monenmoisten tunneryoppyjen vietavana, eika kaikki paatokset ole olleet helppoja. Ei taalla todellakaan ole kyyneleilta valtytty. Valilla oon porannut silmani paasta ja kironnut kun kaikki menee pain persetta. Loppupeleissa oon kuitenkin niin onnellinen naista valinnoista, mitka on johdattanut mut juuri tahan hetkeen. Eilen kun pyorailin kotiin kauppareissulta ja paatin kiertaa rannan kautta juuri auringonlaskun aikaan, niin olis tehnyt mieli vaan kiljua onnesta, mutta sen sijaan vaan hymyilin. Mullon hyva olla taalla just nyt. Ma en tieda missa ma olen tulevaisuudessa, mutta sen nakee sitten. Taytyy menna sinne mihin sydan vie ja tempoa jokaikista ovea matkan varrella. Hypata oman mukavuusalueen toiselle puolelle ja ottaa riskeja. Elaa tata elamaa itellensa. 

Maa tykkaan teista, haleja!

Rendezvous

Ma olen nyt Perthissa, Lansi-Australiassa ja aion kirjoittaa ahkerammin seuraavan kuukauden aikana, koska mun ihana hostdad asensi mulle tietokoneen ylakerran olohuoneeseen. Jippii kylla nyt kelpaa. Viimeisista paivista Brisbanessa seka ensimmaisista paivista taalla kirjoittelen niin pian kun vaan ehdin, mutta sita ennen fiilistelykuvia mun lempparikahvilasta Dayborossa. Kavin taalla siemailemassa viimeista kertaa lattea muutamaa paivaa ennen lahtoa tanne yhdessa hostperheen uuden au pairin kanssa.

Kahvilan nimi on Rendezvous, joka tietenkin mun silmissani sai jo kymmenen pistetta pelkasta nimesta, ennen kun tiesin paikasta sen enempaa (koska maa tykkaan Pariisista ja ranskankielesta). Taalla tuli tosiaan kaytya muutamat sumpit juomassa ja heti ensimmaisella kerralla ihastuin paikkaan ihan taysin. Sielta sai ostaa kirjoja, kortteja ja erilaisia pienia lahjoja, joiden teema vaihteli mm. juhlapyhien mukaan. Talla kertaa esilla oli erityisesti aitienpaivaan liittyvia juttuja. Kahvila oli mun mielesta sisustettu soposti retrohenkeen ja siella oli erilaisia yksityiskohtia, joista ma tykkasin. Taustalla soi aina rauhallista hyvan mielen musiikkia, henkilokunta oli aivan huippuluokkaa ja palvelu iloista joka kerta. Eika ollut kahvissakaan mitaan moittimista! Kylla jai aina hyva fiilis taalta poistuessa.

Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa

Alkaa käydä päivät vähiin Brisbanessa ja fiilikset on sekavat.  Oon innoissani jo pakannut kamojani matkalaukkuun ja odotan kovasti Perthiin muuttoa, mutta onhan tää myös haikeaa. Oon asunut täällä yli seitsemän kuukautta ja Dayboro tuntuu kodilta. Aikansa kuitenkin kutakin. 

Myös Suomi ja sinne paluu on pyörinyt yhä enemmän mielessä. Unissa seikkailee Suomessa asuvat ystävät ja perhe. Ajatuksen tasolla oon varovasti miettinyt töihin paluuta ja arkea Suomessa. Tää on tosi jännää. Ihan turhaan mää kuitenkaan rupeen etukäteen mitään suunnittelemaan. Aika näyttää. Nyt nautin täysillä vielä viimeiset viikot Australiasta. 

Mun hostperhe on lomaillut pari viikkoa, jonka ajan oon tehnyt lisähommia yhteen australialaiseen perheeseen, jossa on neljä lasta. Joo mun piti tehä reissuja ja lomailla, mutta parit ylinopeussakot ja rikkinäiset silmälasit vähän muutti plääniä. Saavuin tänne pääsiäismaanantaina iltapäivästä ja nyt on jo viimeinen työpäivä menossa. Onneks tää on ollut vaan lyhyt pesti, sillä tää on tosi epähygieninen perhe. En olis kestänyt kauempaa, mutta tää on kasvattanut. Osaa arvostaa taas normi pieniä asioita enemmän. 

Mun huone on onneks ihan okei sekä kylppäri ja keittiö. Muuten tää on suoraansanottuna ihan läävä. Ekana iltana kohtasin heti pari isoa karvasta hämähäkkiä, jotka edelleen lymyilee seinällä ja ikkunan välissä. Samaisena iltana yhdeltä pojista löytyi täitä ja varauduin henkisesti siihen, että mulla voi olla edessä sama kohtalo. Säästyin niiltä ällötyksiltä (paree koputtaa puuta). On kyllä kadonnut hienopieru Jonna tipotiehen ja tilalla vähän vahvempi tapaus, jota ei täit ja hämähäkit niin helposti selätä! 

Yritin myös muutaman kerran täällä vähän siivoilla ja imuroida imurilla, joka veteli viimeisiä hengenvetojaan. Tyydyin sitten normi lattiaharjaan ja lakaisin sillä. No mahdoton tehtävä, kun kämppä on 10 minuutin jälkeen taas aivan paskanen.  Jokatapauksessa vanhemmat on tosi kivoja ja lapset ihania (kolme poikaa ja yks tyttö), joten ne kompensoi. Kaikkea ei voi saada, hah. Mulle on oltu tosi mukavia ja reiluja ja oon saanut mielinmäärin kiitosta mun työstäni täällä. Oon päässyt myös vähän kokkailemaan suomisafkaa, makaronilootaa. Meni muuten lapsille kaupaksi paremmin kun hyvin! 

Viime viikonloppuna mä vietin kolmen päivän minilomaa Gold Costilla Julian hostperheen kanssa. Ne on aivan ihania ja Julia tottakai myös. Me ollaan hyvin pidetty yhtä siitä lähtien, kun ollaan Australiaan saavuttu ja se on kuin pikkusisko mulle.  Aivan parasta, kun oon  saanut jakaa kokemuksia Julian kanssa ja se on ollut mun tärkein suomalainen tukipilari täällä. 

Viikonloppu oli kyllä täydellinen. Me käytiin moneen kertaan saunomassa hotellin allasosastolla ja kyllä teki hyvää. Vähän outoa vaan, kun ei saanut nakuilla ja näyttää miten oikeesti saunotaan. Tosin eipä siellä meidän kanssa muut oikein viihtyneet. Me käytiin myös katsastamassa hotellin kuntosali, sekä kuntosalin miestarjonta, mutta jouduttiin tyytymään ällöttävään peppuja kyttäävään personal traineriin. Päiviin mahtui myös shoppailua ja maittavia lounaita ja dinnereitä. Mää löysin valkoisen hamosen ja siihen mätsäävän lyhyen mustavalkoraitaisen yläosan. Värjäsin tukankin tummemmaksi ennen vapaita ja tykkään tästä paljon enemmän. Ja niin, fiilisteltiinhän me myös elämää aamu-uinnilla meressä! 

Parasta koko viikonlopussa oli helikopteriajelu. Mun eka kerta. Vitsi mitkä näkymät yläilmoista oli. Mää lentopelkoisenakin unohdin ihan kokonaan pelätä. Vähän meillä oli Julian kans perhosia vatsassa ennen nousua, mutta kyllä ne kaikkos pois nopsaan, kun päästiin ihailemaan maisemia.

Uusi au pair saapuu mun hostperheeseen tänään. Mää puunasin eilen yläkerran kuntoon ja siirsin oman petini sohvalle. Enää ens viikko hommia, sit on aika sanoo heipat Brisbanelle. Franciscan synttärijuhlat osuu juuri mun viimeiselle viikonlopulle täällä, joten mun läksiäisjuhlat hoituu siinä samassa. Pitää vaan kohtuudella naukata sitä viintä, että on fressinä aamulla lentokentällä valmistautumassa uuteen seikkailuun. 

Cheers! 

Kolme pientä sanaa

1. Mun suunnitelmat on taas eläny ja vaihtunu ja nyt mennään näillä; kuukauden päästä mää suuntaan Perthiin auttamaan lastenhoitopuuhissa, harjoittelemaan enkkua Skotlantilaiseen perheeseen ja näkemään palasen Länsi-Australiaa. 

2. Tänään juoksukavereiden kanssa me käytiin parkrunissa ja aamupalalla yhdessä. Mää niin toivon, että on yhtä kova hinku lähteä sitten Suomessakin lenkille, että herää sen takia vaikka aamuviideltä. Iltapäivästä me lähdettiin Bellingham Maze -nimiseen paikkaan kierteleen labyrinttejä ja pelaamaan minigolfia. Mää muuten voitin sen skaban! Automatkalla mä pidin Franciscalle Suomen kielen alkeiskurssin ja kyllä oli hauskaa. Päivä oli tosi lämmin ja mää hikoilin kun pieni sika. Tai vähän isompi. Sillon kun viittii vähän meikkiä naamaansa laittaa, niin ne hikoilee poskille. Huomiseksi mä oon sopinut aamupalatreffit saksalaisen Claran kanssa, joka on myös au pairina täällä Dayborossa. Mää oon niin iloinen siitä, kun on kavereita ja sosiaalinen elämä täällä. 

3. Huomenna mää aika extemporee aattelin käydä hilppaseen puolimaratonin, kun kerta semmoseen on mahdollisuus Twilight Running Festival- tapahtumassa täällä Brisbanessa. Varmaan tuun kiroon sitä vielä jalkojen huutaessa hoosiannaa, mutta se on sen arvosta.

Tsemppiä teidän viikonloppuun! 

Long time no see

Mun kannettavani on sanonut sopimuksensa irti. Se ehti mua tassa jo tovin muistutella, etta akku pitaisi huollattaa, mutta ehan maa ajoissa saanut sita hommaa aikaiseksi. Joten nailla mennaan; blogi elelee taas hiljaiseloa, mutta mina en ja nyt kirjoitellaan ilman aata ja oota. Siis niilla pistella siina paalla.

Ma oon juuri ja juuri hengissa. Ei vaan. Vahan ollut tassa huonojakin paivia, mutta nyt ollaan taas paa pystyssa. Tahan valiin olisi varmaan hyva lukaista ystavalta viime kuussa saatu kortti, joka muistuttaa hetkessa elamisesta. Se on kylla ainakin mun kohdalla koko elaman mittainen projekti. Mulla on ollut hostperheen kanssa vahan erimielisyyksia, poliisiseta on lahettanut mulle parit ylinopeussakot, juoksu ei oo kulkenut ja rillitkin meni rikki toissapaivana. Lisaksi mua ressas se Suomeen paluu niin kovasti, etta siirsin mun lentoni kesakuun alkuun. Saatte siis vahan lisaaikaa valmistautua mun paluuseen. Nyt maa tosiaan elan siina toivossa, etta saisin kaverin kanssa farmitoita toukokuuksi ja katon paan paalle, ettei tarvii ruveta itkeen. Talla hetkella mulla on kuitenkin tosi hyva fiilis ja eikos asioilla oo tapana jarjestya? 

Jotten ma nyt vaan valittais pikkumurheista niin maa kerron teille mun parista helmikuun vikasta viikosta, jolloin mun ihanat ystavat Nyke ja Juha tuli kuulkaas Suomesta asti poikkeemaan tanne pienelle visiitille. Ma oon liittynyt facebookissa pariin suomalaisten omaan yhteisoon taalla Australiassa ja sielta bongasin niille majapaikan, joka sijaitsee Brisbanen etelapaassa, Kurabyssa. Se osuikin aivan nappiin! Naa reissaajat sai sielta tosi ystavallista palvelua talon suomalaiselta isannalta ja emannalta edulliseen hintaan. Ma myos itse poikkesin siella kylassa viimeisena paivana ja sain yhdessa koko poppoon kanssa nauttia grilliherkuista ja kutsun saunomaan joku viikonloppu. Loylyttely kylla kelpaisikin, enpa ole puolen vuoden aikana kaynyt saunassa kun kerran. 

Taalla Ausseissa grillaillaan paljon ja mun herkuksi on tullut kanamakkara namnam.  Talla kertaa uskaltauduin maistamaan myos palan kengurun lihaa.

Meilla oli tosi hauskaa Nyken ja Juhan kanssa tottakai. Maa nauroin lahes joka paiva kippurassa meidan holmoille jutuille. Mulla oli normi arki pyorimassa muutamalla lisavapaalla, ja ehdittiin nahda yhdessa paljon. Heti ekana iltana me kaytiin drinksuilla cityssa ja yritettiin metsastaa aukiolevaa sushipaikkaa tuloksetta. Viikonloppu tuli vietettya kaupungilla ja Gold Coastilla, jossa kaytiin ottamassa arskaa ystavanpaivana. Sita hiekkaa vaan loyty kylla joka roorista, koska kauniista auringonpaisteesta huolimatta tuuli oli kova. 

Juha ja Nyke toi mulle repullisen herkkuja Suomesta! Taytyi syoda akkia pois, ettei menneet pilalle :)

Toisena viikonloppuna me suunnattiinkin sitten yhdessa Sydneyyn pitkaksi viikonlopuksi. Kyllä kannatti lahtea, siella oli kaunista. Maa sain perjantain vapaaksi, joten lennettiin sinne silloin ja palattiin takaisin sunnuntaina illalla. Taa aika oli kylla ihan riittava siella kiertelemiseen. Me oltiin perjantaina Bondi Beachilla ja kaytiin siella illemmalla kavelemassa Googee Coastal walk rantaa myoden. Sit me kaytiin etsiskelemassa myohaan illasta nalkaisina ruokapaikkaa silla menestyksella, etta varattiin seuraavaksi paivaksi meille poyta Jamie Oliverin Jamie's Italian ravintolasta (koska perjantai oli buukattu tayteen) ja mentiin vetaan makkimattoa Circular Quay -satamaan ja koettiin ensikohtaaminen oopperatalon kanssa. 

Reissumuija vauhdissa!

Yritettiin saada surffipojilta vahan huomioo...tuloksetta.

Coogee Coastal walk

Seuraavana paivana me kaytiin Botanic Gardenilla, joka on kasvitieteellinen puutarha ihan kavelymatkan paassa keskustasta. Sielta oli upeat nakymat oopperatalolle ja meidan yllatykseksi juuri kaynnissa Tomato Festival. No mehan paastiin sitten maistelemaan tomaatteja seka semmosia tulisia tomaattikastikkeita, jotka oli enemman Nyken kun mun makuun. Maahan en oo mikaan tulisen ruuan ystava ja valitin polttavaa suutani seuraavan vartin ajan. Botanic Gardenin jalkeen lahdettiin kavelemaan seuraavalle etapille, joka oli Darling Harbour. Siita jatkettiin kalamarkkinoille, josta maa olin suunnitellut ostavani lounasta. Siella oli porukkaa paljon enemman kun maa aattelin ja nappasin vaan kiikariini yhden tiskin, josta loytyi erilaisia kalaherkkuja ja rupesin jonottamaan. Mun mukaan tarttui lohi- ja katkarapuvartaat ja hyviahan ne oli. Lounasbreikin jalkeen me lahettiinkin jo valmistautumaan dinnerille, joka oltiin sovittu sinne Jamie's Italian -ravintolaan kello viideksi. Nyke ja Juha tilas pasta-annokset ja maa halusin maistaa superfoodsalaattia. Sehan olikin ihan passeli valinta ja kun kylkeen otti viela lasin roseeta niin ai etta. :) Sunnuntaina meidan lento lahti takaisin kohti Brisbanea illalla ja vietettiin paiva vaan kaupungilla kierrellen ja vahan shoppaillen. 

Maa tykkaan ruuasta, siks nain paljon ruokakuvia! Vahan aamupalaa, lohi- ja katkarapuvartaita ja superfoodia. 

Me kaytiin viela mun parin arkivapaan aikana Byron Baylla, joka taisi olla ainakin Nyken lempparihetkia koko matkassa. Meilla oli ihan taydellinen hostelli ja matkaa rannalle sata metria. Tsillailtiin pari paivaa rantsulla, kaytiin kavelemassa Byronin majakalle ja parannettiin maailmaa lasillisten aaressa meren rannalla. Eipa ollut valittamista kellaan. Pelattiin myos muutaman hostellipojan kanssa lentopallomatsi aika huonolla menestyksella tosin. Voi johtua siita, etta me oltiin tietenkin suomitiimina muita vastaan ja kun Juha oli meidan joukkueessa, niin havio oli varma. Mina ja Nykehan kuitenkin ollaan aika konkareita lajissa kun lajissa. Taytyy kylla viela sanoa, etta en tieda ketaan muuta miesta, kuka olis parjannu mun ja Nyken kanssa reissun paalla 24/7, kun Juha. On se aika aija. 

Viimeisena viikonloppuna ma vein viela kaverit Class House Mountainsille, jossa kivuttiin Mount Ngungunin huipulle. Sielta jatkettiin viela matkaa Sunshine Coastille kolliin rannalle. Pariin viikkoon saatiin mahtumaan aika paljon nahtavaa ja koettavaa taalla mun huudeilla. Ja vaikka varoittelin pitkista valimatkoista, niin kylla ne silti pisti yllattamaan. Loppureissusta Nyke ja Juha jo tajus, etta kun maa sanoin, etta johonkin on matkaa 'kullinluikaus', niin se ei tarkoittanut viiden minuutin automatkaa vaan lahinna tunnin. 

Alkuunsa maa tosiaan niin ootin, etta onpas vahan jannaa naha naita kavereita, mutta samoja holmolaisiahan ne oli, kun viisi kuukautta takaperinkin. Ei siina mennyt kun muutama minuutti ekojen halien jalkeen, kun todettiin, etta odotettiin vahan liikaa talta nakemiselta. Tyypit maksanut omaisuutensa, etta paasee mua kattoon ja maa laskenut paivia, etta ne naan, eika se loppujenlopuks ollutkaan yhtaan ihmeellista. Hahhaa. Ei vaiskaan. Oikeesti oli tosi ihanaa ja tulipahan taas huomattua, etta ei se muutama kuukausi vahemmalla yhteydenpidolla tai pitkalla valimatkalla ollut tehnyt meidan ystavyydelle yhtaan mitaan. Painvastoin. Kun maa nain pitkan tauon jalkeen paasin nakemaan naita kavereita, niin en voi kun sanoo, etta oon niin helvetin onnellinen siita, ette ne on mun elamassa. Ja sama juttu kaikkien muidenkin kanssa; ma olen niin sanoinkuvaamattoman iloinen siita, etta ma saan jakaa mun iloja ja suruja niin upeiden ihmisten kanssa kun te. 

Nyt maa lopetan tan skriivaamisen, tastahan sais melkein jo kirjan.

Niin ja ps. taalla on alkanut syksy! Hiki on silti.

Puspus.

Kiitti ihanat, kun kavitte morottaan mua.