Vuosi 2020 oli meille hyvä. Me otettiin se vastaan Suomessa mun perheen kesken. Oli kyllä hauskaa! Pelattiin Casparin opettamaa korttipeliä koko perheen voimin ja mulla oli nokka vähän irvissä kun hävisin ainakin joka toisen pelin. (Oon huono häviäjä!) Paluumatkalla kotiin Australiaan, me pysähdyttiin nauttimaan Singaporesta muutamaksi päiväksi. Singapore oli kaunis ja siisti, mutta kallis. Voisin mennä uudestaan.
Melkein heti kotiin päästyä saatiinkin selville, että pieni vauvanalku kasvaa mun mahassa. Suurin osa vuodesta meni siis raskaana ollessa. Jaettiin ilouutiset lähimmäisille helmikuussa. Musta tulee äiti! Ja mun äidistä ja isistä tulee mummu ja vaari! Tämä oli tietty se asia, joka tekikin tästä vuodesta spesiaalin ja parhaimman vuoden ikinä.
Sitten tulikin tämä virus kuvioihin. Rajoituksia. Caspar aloitti tekemään töitä kotoa käsin. Lisää rajoituksia. Vessapaperi kaupoista loppu. HYSTERIA. Olin onnekas siinä mielessä, että mun työt säilyi samana ja työtunnit oikeestaan vaan lisääntyi. Aloitin töissä vauva-projektin lasten kanssa, jonka parissa me häärättiin mun äitiyslomaan asti. Juteltiin vauvoista, leikittiin nukeilla, pidettiin babyshowerit, piirettiin vauvavatsoja ja jopa tehtiin iso raskausmaha paperimassasta. Lapset innoissaan seurasivat mun vatsan kasvamista.
Kesäkuun paikkeilla rajoituksia alettiin vähän hölläämään ja me tavattiin enemmän taas meidän ystäviä ja oltiin sosiaalisia. Mä rupesin olemaan aika väsynyt, kun raskauden viimeinen kolmannes alkoi. Heinäkuussa me ajeltiin Casparin kanssa Hervey Bayhin pienelle lomalle ennen vauvan syntymää. Siellä oli tosi hiljaista eikä turistirysää, koska a) corona ja b) talvikausi. Meillä oli ihana airbnb-huone isolla kylpyammeella, merinäköalalla ja kattoterassilla. Miten parasta olikaan aamulla herätä tähän maisemaan ja meren rauhoittavaan ääneen. Annettiin meidän paheille valta ja käytiin aamupalalla ja aamukahvilla ulkona joka aamu.
Elokuussa mulla oli jo iso maha ja täytin 30! Sain juhlia synttäreitä isoin joukoin, kunnes coronatapauksia alkoi taas tulla lisää ja rajoituksia tiukennettiin. Mä jäin myös äitiyslomalle (vihdoinkin) ja käytin aikani kämpän puunaamiseen ja vauvan huoneen järjestelyyn. Sain myös viettää aikaa mun ystävien kanssa niin skypessä kuin livenä babyshowereita juhlien.
Voi kun mua jännitti vauvan syntymä!
Syyskuun 21. päivä Isabel syntyi ja musta tuli äiti ja Casparista "daddy". Meidän maailma muuttui kertaheitolla. Me oltiin umpiväsyneitä, mutta maailman onnellisimpia pienestä prinsessasta. Vauvakuplassa elettiin seuraavat viikot ja opeteltiin uutta arkea.
Loppuvuosi meni hujauksessa Isabelin kehitystä seuraten. Me vietettiin paljon aikaa kotona. Kuinka nopeasti vauvat oppiikaan uusia juttuja, käsittämätöntä. Ystäviä kävi kylässä Isabelia ihailemassa ja myös Casparin puolen perhe tapas Isabelin pari kertaa. Kovasti soiteltiin Suomeen mummulle ja vaarille, tätsyille ja isomummulle ja -papalle. Yksi Suomen tädeistä oli tulossa visiitillekin, mutta kun rajat on kiinni ja maailma sekaisin viruksesta, niin tämä tottakai peruuntui.
Joulukuussa me palattiin takaisin meidän rakkaan harrastuksen, parkrunin pariin, kun tapahtumaa oli taas turvallista järjestää. Nyt taas tiesi miten lauantai aamut aloittaa; viisi kilsaa kävellen/juosten ja sitten aamiaiselle juoksupoppoon kanssa. Joulua me vietettiin etukäteen Casparin puolen perheen kanssa ja sitten itse pyhinä ihan vaan kolmistaan täällä kotona. Isabelin eka joulu oli rauhallinen ja kuusen alla oli monta pientä pakettia, jotka minä innoissani avasin, kun soiteltiin Suomeen kello kuus illalla, Isabelin huutaessa väsymystä vieressä! Haha, ja juuri mainitsin, että meidän joulu oli rauhallinen.
Oon kiitollinen viime vuodesta. Kiitollinen siitä, että sain olla terve ja lähimmäiset myös. Kiitollinen siitä, meidän perheeseen syntyi terve, kaunis tyttö. Ja musta tuli äiti.
Toivon, että tänä vuonnakin pysytään terveinä ja päästäis käymään Suomessa. Hus corona, mene pois!
IHANAA VUOTTA 2021 KAIKILLE!
💜Jonna
