Taas hihnalle laukku

Viimeisen parin viikon aikana on taa elama vienyt taas suuntaan jos toiseenkin ja ajatukset hyppineet laidasta laitaan. Brisbanessa vietetyn reilun 7 kuukauden jalkeen oli aika suunnata nokka kohti Perthia. Sita ennen maa jelppasin uutta au pairia hyppaamaan mun puikkoihin, sanoin heipat Dayboron hostperheelle, vietin elokuvailtaa hostaidin ja uuden aupparin kanssa seka juhlistin aika railakkaasti chilelaisen ystavani Franciscan synttareita ja siina sivussa omaa lahtoani Brissysta. Lisaksi me oltiin paivalla Julian ja Julian hostaidin Carolinen kanssa centralissa joen rannalla juomassa shampanjaa ja keskusteltiin mahdollisuuksista palata Australiaan takaisin jossain kohtaa elamaa. Mun  toistaiseksi viimeinen viikonloppu Brisbanessa oli yksi parhaiden joukossa! Haikein, mutta odottavin mielin hyppasin sunnuntaina lentokoneeseen kohti uutta seikkailua ja nukuin koko matkan sopon miehen vieressa, joka varmasti mun parfyymeista haistoi, etta taisi olla taa tytto maistanut edellisena iltana muutaman horpyn Finlandia-vodkaa.

Mutta nyt ollaan siis Perthissa ja taa on ihana paikka. Ma asun pohjoispuolella paikassa nimelta Quinns Rocks. Mun skotlantilainen hostperhe on tosi kiva ja reilu. Siihen kuuluu iska, aiti ja 4- ja 6- vuotiaat pojat Jack ja Owen. Niin ja kaksi koiraa myos, Jessie ja Walter. Pojat tykkaa olla ulkona paljon ja sehan passaa mulle. Talla hetkella pyoraily on lempparipuuhaa potkulaudoilla temppuilemisen lisaksi. Eilen me kaytiinkin yhdessa lenkilla; pojat pyoraili ja maa juoksin. Taa eka viikko on hurahtanut nopeaa ja jo parissa paivassa tunsin oloni tosi kotoisaksi taalla. Alue missa me asutaan on tosi kaunis ja meri on 500 metrin paassa eli ihan vieressa. Perthin keskustaan on matkaa tunnin verran, mutta taalla Quinns Rockissa on lahella normikaupat ja ostoskeskuskin muutaman kilometrin paassa ja lenkkimaastojakin vaikka milla mitalla, eli oon kylla tyytyvainen. 

Talla hetkella mun mielen paalla on haaveet tanne jaamisesta viela kesakuusta eteenpain, kun viisumia olisi jaljella. Musta tuntuu, etta Australialla olis viela annettavaa ja haluaisin viela palata Brisbaneen ennen lahtoani kotiin. Enkun kielen suhteenkin on tehtava viela paljon toita ja paremmin sita tulee taalla opeteltua kuin Suomessa. Oon myos leikitellut ajatuksella tulla tanne joskus tulevaisuudessa oman alan hommiin. Maratonunelmakin kutkuttelee ja sen nyt voikin toteuttaa niin taalla kuin Suomessa sitten kun on sen aika. Mulla on myos ikava Suomeen. Mulla on ikava kaikkia ihmisia siella ja kova halu paasta pitelemaan kummityttoa sylissa loppukesasta. Lisaksi mulla on siella tyopaikka odottamassa, arki ja tyokaverit. Aiti loysi kivan asunnonkin jo, mutta sitten likka soitteleekin peraan, etta ei nyt kirjoitetakaan sita vuokrasopimusta viela, mun ajatukset harhailee. Ja pomokin varmaan lentaa pyllyllensa, kun taa lastentarhanope haluaisikin jatkoa palkattomaan lomaansa. Etenkin iska pyorittelee paataan, kun se haluais pienen 25-vuotiaan tyttonsa kotiin. Varmaan vaihtaa lukot oviin. Iska se on kuitenkin silla lailla, etta taytyy kuunnella sydantaan. Saa oot siella sydamessa kanssa, mutta et saa sielta mihinkaan katoa, vaikka maa oon toisella puolella palloa.

Maa oon tassa matkan varrella ollut jos monenmoisten tunneryoppyjen vietavana, eika kaikki paatokset ole olleet helppoja. Ei taalla todellakaan ole kyyneleilta valtytty. Valilla oon porannut silmani paasta ja kironnut kun kaikki menee pain persetta. Loppupeleissa oon kuitenkin niin onnellinen naista valinnoista, mitka on johdattanut mut juuri tahan hetkeen. Eilen kun pyorailin kotiin kauppareissulta ja paatin kiertaa rannan kautta juuri auringonlaskun aikaan, niin olis tehnyt mieli vaan kiljua onnesta, mutta sen sijaan vaan hymyilin. Mullon hyva olla taalla just nyt. Ma en tieda missa ma olen tulevaisuudessa, mutta sen nakee sitten. Taytyy menna sinne mihin sydan vie ja tempoa jokaikista ovea matkan varrella. Hypata oman mukavuusalueen toiselle puolelle ja ottaa riskeja. Elaa tata elamaa itellensa. 

Maa tykkaan teista, haleja!

Rendezvous

Ma olen nyt Perthissa, Lansi-Australiassa ja aion kirjoittaa ahkerammin seuraavan kuukauden aikana, koska mun ihana hostdad asensi mulle tietokoneen ylakerran olohuoneeseen. Jippii kylla nyt kelpaa. Viimeisista paivista Brisbanessa seka ensimmaisista paivista taalla kirjoittelen niin pian kun vaan ehdin, mutta sita ennen fiilistelykuvia mun lempparikahvilasta Dayborossa. Kavin taalla siemailemassa viimeista kertaa lattea muutamaa paivaa ennen lahtoa tanne yhdessa hostperheen uuden au pairin kanssa.

Kahvilan nimi on Rendezvous, joka tietenkin mun silmissani sai jo kymmenen pistetta pelkasta nimesta, ennen kun tiesin paikasta sen enempaa (koska maa tykkaan Pariisista ja ranskankielesta). Taalla tuli tosiaan kaytya muutamat sumpit juomassa ja heti ensimmaisella kerralla ihastuin paikkaan ihan taysin. Sielta sai ostaa kirjoja, kortteja ja erilaisia pienia lahjoja, joiden teema vaihteli mm. juhlapyhien mukaan. Talla kertaa esilla oli erityisesti aitienpaivaan liittyvia juttuja. Kahvila oli mun mielesta sisustettu soposti retrohenkeen ja siella oli erilaisia yksityiskohtia, joista ma tykkasin. Taustalla soi aina rauhallista hyvan mielen musiikkia, henkilokunta oli aivan huippuluokkaa ja palvelu iloista joka kerta. Eika ollut kahvissakaan mitaan moittimista! Kylla jai aina hyva fiilis taalta poistuessa.

Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa

Alkaa käydä päivät vähiin Brisbanessa ja fiilikset on sekavat.  Oon innoissani jo pakannut kamojani matkalaukkuun ja odotan kovasti Perthiin muuttoa, mutta onhan tää myös haikeaa. Oon asunut täällä yli seitsemän kuukautta ja Dayboro tuntuu kodilta. Aikansa kuitenkin kutakin. 

Myös Suomi ja sinne paluu on pyörinyt yhä enemmän mielessä. Unissa seikkailee Suomessa asuvat ystävät ja perhe. Ajatuksen tasolla oon varovasti miettinyt töihin paluuta ja arkea Suomessa. Tää on tosi jännää. Ihan turhaan mää kuitenkaan rupeen etukäteen mitään suunnittelemaan. Aika näyttää. Nyt nautin täysillä vielä viimeiset viikot Australiasta. 

Mun hostperhe on lomaillut pari viikkoa, jonka ajan oon tehnyt lisähommia yhteen australialaiseen perheeseen, jossa on neljä lasta. Joo mun piti tehä reissuja ja lomailla, mutta parit ylinopeussakot ja rikkinäiset silmälasit vähän muutti plääniä. Saavuin tänne pääsiäismaanantaina iltapäivästä ja nyt on jo viimeinen työpäivä menossa. Onneks tää on ollut vaan lyhyt pesti, sillä tää on tosi epähygieninen perhe. En olis kestänyt kauempaa, mutta tää on kasvattanut. Osaa arvostaa taas normi pieniä asioita enemmän. 

Mun huone on onneks ihan okei sekä kylppäri ja keittiö. Muuten tää on suoraansanottuna ihan läävä. Ekana iltana kohtasin heti pari isoa karvasta hämähäkkiä, jotka edelleen lymyilee seinällä ja ikkunan välissä. Samaisena iltana yhdeltä pojista löytyi täitä ja varauduin henkisesti siihen, että mulla voi olla edessä sama kohtalo. Säästyin niiltä ällötyksiltä (paree koputtaa puuta). On kyllä kadonnut hienopieru Jonna tipotiehen ja tilalla vähän vahvempi tapaus, jota ei täit ja hämähäkit niin helposti selätä! 

Yritin myös muutaman kerran täällä vähän siivoilla ja imuroida imurilla, joka veteli viimeisiä hengenvetojaan. Tyydyin sitten normi lattiaharjaan ja lakaisin sillä. No mahdoton tehtävä, kun kämppä on 10 minuutin jälkeen taas aivan paskanen.  Jokatapauksessa vanhemmat on tosi kivoja ja lapset ihania (kolme poikaa ja yks tyttö), joten ne kompensoi. Kaikkea ei voi saada, hah. Mulle on oltu tosi mukavia ja reiluja ja oon saanut mielinmäärin kiitosta mun työstäni täällä. Oon päässyt myös vähän kokkailemaan suomisafkaa, makaronilootaa. Meni muuten lapsille kaupaksi paremmin kun hyvin! 

Viime viikonloppuna mä vietin kolmen päivän minilomaa Gold Costilla Julian hostperheen kanssa. Ne on aivan ihania ja Julia tottakai myös. Me ollaan hyvin pidetty yhtä siitä lähtien, kun ollaan Australiaan saavuttu ja se on kuin pikkusisko mulle.  Aivan parasta, kun oon  saanut jakaa kokemuksia Julian kanssa ja se on ollut mun tärkein suomalainen tukipilari täällä. 

Viikonloppu oli kyllä täydellinen. Me käytiin moneen kertaan saunomassa hotellin allasosastolla ja kyllä teki hyvää. Vähän outoa vaan, kun ei saanut nakuilla ja näyttää miten oikeesti saunotaan. Tosin eipä siellä meidän kanssa muut oikein viihtyneet. Me käytiin myös katsastamassa hotellin kuntosali, sekä kuntosalin miestarjonta, mutta jouduttiin tyytymään ällöttävään peppuja kyttäävään personal traineriin. Päiviin mahtui myös shoppailua ja maittavia lounaita ja dinnereitä. Mää löysin valkoisen hamosen ja siihen mätsäävän lyhyen mustavalkoraitaisen yläosan. Värjäsin tukankin tummemmaksi ennen vapaita ja tykkään tästä paljon enemmän. Ja niin, fiilisteltiinhän me myös elämää aamu-uinnilla meressä! 

Parasta koko viikonlopussa oli helikopteriajelu. Mun eka kerta. Vitsi mitkä näkymät yläilmoista oli. Mää lentopelkoisenakin unohdin ihan kokonaan pelätä. Vähän meillä oli Julian kans perhosia vatsassa ennen nousua, mutta kyllä ne kaikkos pois nopsaan, kun päästiin ihailemaan maisemia.

Uusi au pair saapuu mun hostperheeseen tänään. Mää puunasin eilen yläkerran kuntoon ja siirsin oman petini sohvalle. Enää ens viikko hommia, sit on aika sanoo heipat Brisbanelle. Franciscan synttärijuhlat osuu juuri mun viimeiselle viikonlopulle täällä, joten mun läksiäisjuhlat hoituu siinä samassa. Pitää vaan kohtuudella naukata sitä viintä, että on fressinä aamulla lentokentällä valmistautumassa uuteen seikkailuun. 

Cheers!