Kahvikuppi kouraan ja kirjoittamaan.
Ensin vauvaterveiset. Isabel on tänään seitsemän kuukauden ikäinen! Mihin tää aika rientää? Viime viikolla hän oppi konttaamaan, joten nyt mennään ja lujaa. Kaikki pyörälliset jutut kuten toimistotuoli, rattaat ja autot kiinnostaa. Kiinteät ruuat maittaa välillä enemmän, välillä vähemmän, mutta herkkua on edelleenkin äidin maito. Yöt ollaan jo viimeisen kuukauden ajan nukuttu heräämättä, mikä antaa meille kaikille niin paljon enemmän energiaa päiviin. Isabel on iloinen, sosiaalinen tyttö, joka nauttii huomiosta ja höpsöttelystä. Hänen naurunsa hurmaa kyllä äidin ja daddyn lisäksi muutkin, ja kun joku muu nappaa syliin niin äitiä ei tule ikävä! Pari hammastakin suussa jo kurkistaa. Äidin tukkaa ja naamaa on kiva repiä ja pahvilaatikko on yksi lempileluista. Kyllä elämä maittaa.
Mä olen joka päivä kiitollinen tästä rempseästä likasta ja siitä aidosta ilosta, minkä hän persoonallaan tuo.
Meidän arki on ollut vähän kiireistä, vaikka hetkessä eletäänkin nauruneen ja itkuineen. Mä pitkään mietin, että haluaisin aloittaa opiskelut pitkästä aikaa ja oppia jotain uutta. Ympäristöasiat ja kestävä kehitys ovat kiinnostaneet jo hetken aikaa, ja oon ollut kova opiskelemaan internetin ihmeellisestä maailmasta, miten voisin huolehtia tästä meidän rakkaasta maapallosta paremmin. Tästä se potku persuuksille sitten lähti ja aloitin kestävän kehityksen verkko-opinnot Tasmanian yliopiston kautta. Pari kuukautta tässä on kulunut ja kaikki tehtävät on palautettu ajallaan, vaikka organisointia se onkin vaatinut. Kun Isabel on hereillä niin leikitään ja kun hän nukkuu niin tehdään muut hommat kuten tiskit ja pyykit, huushollin puunaus, ruuanlaitto ja opiskelu. Pino mielenkiintoisia kirjoja odottaa hyllyn kulmalla sitä kaunista päivää, kun joku ne avaa. Päivät hurahtaa kovaa kyytiä eikä tylsää kyllä ole. Vähän vaikeampaa tämä opiskelujen ja vauvan kanssa kotona olemisen yhteensovittaminen oli kuin kuvittelin.
Mä haaveilen edelleenkin siitä Suomeen tulosta, mutta samalla arvostan sitä, kuinka hyvin asiat täällä Australiassa on. Oon kiitollinen, että täällä eletään aikalailla normaalia arkea ja kiitos siitä kuuluu niille tiukille rajoituksille mitä täällä on ollut.
Täällä on nyt syksy ja mä nautin! Aamulla on jo mukavan viileää, mutta päivisin on shortsikelit. Muutamana päivänä oon jo laittanut farkut jalkaan ja vitsi miten ihanalta on tuntunut, kun ei hiki valu ihoa myöden yötä päivää. Kyllä se suomalaisuus meikäläisessä vahvasti asustaa! Kohta sitä kaipaa taas saunaa, kun rupee viileneen. On muuten ollut niin kiva puhua suomea päivittäin, kun saa höpistä ja lauleskella Isabelille suomeksi. Me myös käydään Suomi-kerhossa kerran kuussa, mikä tekee hyvää niin mulle kuin Isabelille. Aivan ihanaa, että täällä on suomalainen yhteisö ja voi sitäkin kautta pitää yllä suomalaista kulttuuria. Meistä ei täysin ausseja helposti tehdäkään. Monikulttuurisuus ja erilaisuus on rikkaus!
Halauksia kaikkien päivään!
Muistakaa pysähtyä ja nauttia arkisista, pienistä asioista. Niistä se onni löytyy!
💜Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti