Viimeisiä päiviä viedään tältä vuodelta. Tän vuoden alku oli täynnä tunteita laidasta laitaan. Itketti lähteä pois Suomesta ja jättää heipat työpaikalle, Pirkkalan kodille, perheelle ja ystäville. Ahdisti pakata tavaroita ja karsia tärkeimmät yhteen matkalaukkuun, jonka ottaisin mukaan Australiaan. Jännitti, kuinka kaikki lähtee uudessa kotimaassa sujumaan niin englannin kielen, viisumin kuin perus arkisten asioiden ja parisuhteenkin kannalta. Toisaalta taas oli semmonen fiilis, että IHANAA, vihdoinkin päästään Casparin kanssa asustamaan samassa maassa ilman kaukosuhdetta ja kaikki ne vastoinkäymiset ja onnen hetket mitä vastaan tuleekaan, saadaan setvittyä ja koettua yhdessä kasvotusten ilman skypekeskusteluita tai whatsapp ääniviestejä ja monen tunnin aikaeroa. Olin niin onnellinen, että pääsen muuttamaan tänne lämpöiseen, näkemään Casparin meille vuokraaman kodin, kyhnöttämään sohvalla sen vieressä netflixiä vahdaten, lenkkeilemään Brisbane -joen varrelle ja heittäytymään uuteen seikkailuun. Ja onnellinen oon edelleen.
On tässä viimeisten kuukausien aikana sattunut jos jonkinmoista ja pari kertaa on Caspar kysynyt, että kuinka kiireesti tarviin kyydin lentokentälle. Ja ei siis sen takia, että menis lusikat jakoon, vaan ihan vaan sen takia, että meikä "mulle kaikki heti nyt" malttamattomana ja stressialttiina persoonana vaatii itseltään liikaa, pettyy ja ikävöi Suomeen ajatellen, että asiat sujuu siellä muitta mutkitta. Tämä asettuminen on vienyt aikansa ja on prosessin alla edelleen, ja joskus sitä haluaisi asioida Suomeksi, viettää aikaa perheen kanssa ja mennä kahville rupattelemaan hyvän ystävän kanssa töiden jälkeen. On myös ollut hetkiä, kun siellä Suomen päässä on ystävillä ollut vaikeampaa ja etenkin silloin sitä toivoisi, että pääsisi edes halauksen antamaan ja olemaan läsnä paikan päällä. Oon iloinen, että pääsin töihin käsiksi aika nopeasti täällä ja arkiset rutiinit pitää maanpinnalla kiinni. Mulla on pari hyvää ystävää töissä ja sen kautta tullut niitä omiakin juttuja. Pikkuhiljaa, yritän aina muistutella itselleni.
Meidän oman kodin metsästys nyt loppuvuodesta on pitänyt viikonloputkin kiireisenä, kun pää kolmantena jalkana on juostu asuntonäytöissä. Parista asunnosta tehtiin tarjouskin, mutta eipä asia edennyt siitä sen pidemmälle. Sitten tehtiin päätös, että ollaan vielä vuokralla puoli vuotta ja ruvetaan parin kuukauden päästä taas asuntojahtiin. Mikäs kiire tässä mihinkään on, kun tässä kodissa viihdytään tosi hyvin.
Mä odotan ensi vuotta innolla. Me mennään Balille tammikuussa treffaamaan mun suomiystävää, juomaan halpoja mojitoja ja rentoutumaan!! Helmikuussa mun ihanat lastentarhantäti -kollegat saapuu visiitille ja heti sen perään rakas ystävä lukioajoilta koko perheen voimin tulee kurkkaamaan miltä mun elämä täällä näyttää. Heinäkuussa mä tulen sitten Suomeen ja siitä tulee ihan huippua. Tasapainoittamaan näitä onnen päiviä mä yritän saada valmiiksi lastenhoitoon liittyvän online-kurssin ja saada muutenkin mun tutkinnon vihdoinkin hyväksyttyä täällä. Niin ja yritän myös stressata vähemmän ja relata enemmän, niinkun joka ikinen vuosi! Jospa nyt onnistais!
Ihanaa Uutta Vuotta kaikille! Mä toivon, että siitä tulee paras!
Suurella sydämmellä Jonna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti