Shit happens

Mää lähdin tosiaan vajaa pari viikkoa sitten kokeilemaan sitä ilmaista pilatesta tohon vähän matkan päässä olevaan puistoon. Oli tosi kiva tunti ja aattelin, että rupeen käymään siellä tästä lähtien joka perjantai, vaikka tää eka kerta ei sujunut ihan niin putkeen kuitenkaan.

Olin laiska ja päätin hurauttaa sinne puistoon autolla. Takaisin kotiin tullessa kolaroin toisen auton kanssa ja siinä sitä oltiin. Auto oli takaa kurtussa ja minä poraamassa tienposkessa ja selvittämässä asiaa toisen auton omistajan kanssa ja loppupeleissä hinausautomiehien sekä Casparin, jonka työpäivä päättyi lyhyeen. Mulla oli vielä ystäväkin kyydissä ja kyllähän siinä pelästyi todenteolla. Viikko tän jälkeen mää vatvoin asiaa joka päivä, jossittelin, syyllistin itteeni, itkeskelin ja murehdin, kuinka olis voinut käydä pahemminkin. Mä nukuin huonosti ja palasin tapahtumiin uudelleen ja uudelleen. Pääasia kuitenkin siis, että kenellekkään ei sattunut mitään ja kaikki ollaan kunnossa. Oon päässyt nyt jo aika hyvin yli tästä asiasta, shit happens ja elämä jatkuu.

Nojoo, muutaman päivän jälkeen tästä kolarista kävin lenkillä yrittäen ryhdistäytyä ja hukkasin meidän yhden kotiavaimista. Kyllä mää kirosin, että miks nyt potkii elämä päähän ja kattelin itteeni peilistä. Havahduin myös siihen todellisuuteen, että nää mun ongelmat on oikeesti niin pieniä. Isompi ongelma taitaa olla vaan haalia stressin aiheita nyt kaikista mahdollisista asioista ja kyvyttömyys hallita omaa stressiä. Osakseen varmaan johtuu tällä hetkellä myös siitä, että mulla on päivisin vähän liikaa aikaa ajatella. Caspar jo valitteli, että mun yltiöpäisellä stressaamisella saan senkin stressaantumaan ihan vaan siitä, kun mulla on niin hirvee stressi. Voi jumankekka tää kuulostaa kyllä vähän kreisiltä jo, mutta niinku mut tiiätte, mun persoona on vähän hassu. En ehkä nyt ees rupee aloittamaan tarinaa meidän partner viisumi -projektista. 

Jottei tää postaus kuulosta ihan niin masentavalta, niin kerron niitä kivojakin asioita tähän väliin.

Me rekisteröitiin Casparin kanssa meidän parisuhde! Wohoo. Me ollaan nyt sitten ihan virallisesti pariskunta ja Caspar saa elää mun kanssa onnellisesti elämän loppuun saakka. 

Ja koska jostain kumman syystä meidän rahatilanne on nyt heittänyt vähän härän pyllyä, niin me ollaan keksitty kaikkee kivaa edullista puuhaa vähän rahakkaampien juttujen sijaan ja mietitty missä me voidaan säästää. Me ollaan käyty yhdessä nyrkkeilemässä puistossa, juoksemassa, katteltu netflixiä, pummittu kyytejä kavereilta, käytetty enemmän julkista, kokkailtu ruokaa kotona, käyty kattelemassa ilmaista standuppia, kuunneltu ilmaista livemusaa puistossa, käyty uimassa, pelattu korttia, nähty kavereita ja nautittu koti-illoista..  Suunniteltu Suomenreissu syksylle taitaa siirtyä myöhemmäksi, mutta me koitetaan olla suunnittelematta liikaa tätä elämää ja elää hetkessä. 

Pienistä vastoinkäymisistä huolimatta mää nautin Brisbanesta, Casparista, kivasta kodista, ystävistä, auringosta ja yritän liikkua joka päivä, pitää yhteyttä Suomeen (mulla on kova ikävä kaikkia) ja olla positiivisempi. Niin, ja aion käydä siellä pilateksessa joka perjantai, kävellen.