Kun yksi ovi sulkeutuu niin toinen aukeaa

Alkaa käydä päivät vähiin Brisbanessa ja fiilikset on sekavat.  Oon innoissani jo pakannut kamojani matkalaukkuun ja odotan kovasti Perthiin muuttoa, mutta onhan tää myös haikeaa. Oon asunut täällä yli seitsemän kuukautta ja Dayboro tuntuu kodilta. Aikansa kuitenkin kutakin. 

Myös Suomi ja sinne paluu on pyörinyt yhä enemmän mielessä. Unissa seikkailee Suomessa asuvat ystävät ja perhe. Ajatuksen tasolla oon varovasti miettinyt töihin paluuta ja arkea Suomessa. Tää on tosi jännää. Ihan turhaan mää kuitenkaan rupeen etukäteen mitään suunnittelemaan. Aika näyttää. Nyt nautin täysillä vielä viimeiset viikot Australiasta. 

Mun hostperhe on lomaillut pari viikkoa, jonka ajan oon tehnyt lisähommia yhteen australialaiseen perheeseen, jossa on neljä lasta. Joo mun piti tehä reissuja ja lomailla, mutta parit ylinopeussakot ja rikkinäiset silmälasit vähän muutti plääniä. Saavuin tänne pääsiäismaanantaina iltapäivästä ja nyt on jo viimeinen työpäivä menossa. Onneks tää on ollut vaan lyhyt pesti, sillä tää on tosi epähygieninen perhe. En olis kestänyt kauempaa, mutta tää on kasvattanut. Osaa arvostaa taas normi pieniä asioita enemmän. 

Mun huone on onneks ihan okei sekä kylppäri ja keittiö. Muuten tää on suoraansanottuna ihan läävä. Ekana iltana kohtasin heti pari isoa karvasta hämähäkkiä, jotka edelleen lymyilee seinällä ja ikkunan välissä. Samaisena iltana yhdeltä pojista löytyi täitä ja varauduin henkisesti siihen, että mulla voi olla edessä sama kohtalo. Säästyin niiltä ällötyksiltä (paree koputtaa puuta). On kyllä kadonnut hienopieru Jonna tipotiehen ja tilalla vähän vahvempi tapaus, jota ei täit ja hämähäkit niin helposti selätä! 

Yritin myös muutaman kerran täällä vähän siivoilla ja imuroida imurilla, joka veteli viimeisiä hengenvetojaan. Tyydyin sitten normi lattiaharjaan ja lakaisin sillä. No mahdoton tehtävä, kun kämppä on 10 minuutin jälkeen taas aivan paskanen.  Jokatapauksessa vanhemmat on tosi kivoja ja lapset ihania (kolme poikaa ja yks tyttö), joten ne kompensoi. Kaikkea ei voi saada, hah. Mulle on oltu tosi mukavia ja reiluja ja oon saanut mielinmäärin kiitosta mun työstäni täällä. Oon päässyt myös vähän kokkailemaan suomisafkaa, makaronilootaa. Meni muuten lapsille kaupaksi paremmin kun hyvin! 

Viime viikonloppuna mä vietin kolmen päivän minilomaa Gold Costilla Julian hostperheen kanssa. Ne on aivan ihania ja Julia tottakai myös. Me ollaan hyvin pidetty yhtä siitä lähtien, kun ollaan Australiaan saavuttu ja se on kuin pikkusisko mulle.  Aivan parasta, kun oon  saanut jakaa kokemuksia Julian kanssa ja se on ollut mun tärkein suomalainen tukipilari täällä. 

Viikonloppu oli kyllä täydellinen. Me käytiin moneen kertaan saunomassa hotellin allasosastolla ja kyllä teki hyvää. Vähän outoa vaan, kun ei saanut nakuilla ja näyttää miten oikeesti saunotaan. Tosin eipä siellä meidän kanssa muut oikein viihtyneet. Me käytiin myös katsastamassa hotellin kuntosali, sekä kuntosalin miestarjonta, mutta jouduttiin tyytymään ällöttävään peppuja kyttäävään personal traineriin. Päiviin mahtui myös shoppailua ja maittavia lounaita ja dinnereitä. Mää löysin valkoisen hamosen ja siihen mätsäävän lyhyen mustavalkoraitaisen yläosan. Värjäsin tukankin tummemmaksi ennen vapaita ja tykkään tästä paljon enemmän. Ja niin, fiilisteltiinhän me myös elämää aamu-uinnilla meressä! 

Parasta koko viikonlopussa oli helikopteriajelu. Mun eka kerta. Vitsi mitkä näkymät yläilmoista oli. Mää lentopelkoisenakin unohdin ihan kokonaan pelätä. Vähän meillä oli Julian kans perhosia vatsassa ennen nousua, mutta kyllä ne kaikkos pois nopsaan, kun päästiin ihailemaan maisemia.

Uusi au pair saapuu mun hostperheeseen tänään. Mää puunasin eilen yläkerran kuntoon ja siirsin oman petini sohvalle. Enää ens viikko hommia, sit on aika sanoo heipat Brisbanelle. Franciscan synttärijuhlat osuu juuri mun viimeiselle viikonlopulle täällä, joten mun läksiäisjuhlat hoituu siinä samassa. Pitää vaan kohtuudella naukata sitä viintä, että on fressinä aamulla lentokentällä valmistautumassa uuteen seikkailuun. 

Cheers!